Janne Gröning Photography

Itämeri, Saaristomeri ja Suomenlahti

Meitä ympäröivät meret voivat aina vaan huonommin. M/S Aranda on jo 40-vuoden aikana tehnyt tutkimusmatkoja näillä vesillä, ja joka vuosi on sanottu että nämä vedet voivat huonommin kuin edellisenä vuonna. Nyt on tosiaan korkea aikaa ottaa nämä asiat tosissaan, ja tehdä jotain konkreettista ennen kuin on liian myöhäistä! Vastuu on meidän ihmisten, ja muutos lähtee ainoastaan ihmisestä, meistä jokaisesta!

Helposti tulee kyllä ajateltua, että se mitä minä teen tai jätän tekemättä, se on kuitenkin niin vähäistä, ettei vaikuta mihinkään. Meitä on kuitenkin jo Suomessa yli 5 miljoonaa ihmistä, ja jos jokainen meistä tekee samansuuntaista asiaa, niin varmaan syntyy tuloksia. Itämeren ympärillä asuu noin 90 miljoonaa ihmistä, ja kun kaikki nämä ihmiset tekevät jotain, niin syntyy vielä enemmän tuloksia. Minä uskon, että paras tapa pelastaa luontomme ja vesistömme on että ihminen ryhtyy elämään ekologista elämää yhteistyössä luonnon kanssa. Ekologinen monimuotoisuus luo kestävää kehitystä ja vihreää jalanjälkeä! 

 

Yhteispelillä se sujuu!

Meidän pitäisi oppia kunnioittamaan luontoa ja antamaan sille arvoa, muullakin tavalla kuin rahassa!

Meidän pitäisi oppia pitämään huolta tästa kallisarvoisesta luontoperinnöstämme niin, että myös lapsemme ja lastemme lapset voivat nauttia Äiti Maan antimista!

Meidän pitäisi oppia myös kunnioittamaan toinen toisiamme! 

 






 

 

Dr. Masaru Emoto

Dr. Masaru Emoto on japanilainen vesitutkija ja vaihtoehtolääketieteen tohtori. Hän on kirjoittanut mielenkiintoisia kirjoja vesitutkimuksistaan, jotka on käännetty 45:lle eri kielelle. Suomennettuja kirjoja on 2, "Veteen kätketyt viestit" ja "Veden salainen elämä". Dr. Emoto on 20 vuoden aikana valokuvannut vesikristalleja, ja sitä kautta löytänyt tosi mielenkiintoisen maailman, jossa vesikristallit kertovat veden ominaisuuksista ihan uskomattomalla, mutta kuitenkin yksinkertaisella tavalla.

Hän myös puhuu asioista, joita emme ehkä tule ajatelleeksi, kuten että ihminen on syntyessään 95% vettä, ja 70% aikuisena. Myös eläimet ja kasvit koostuvat pääasiallisesti vedestä.

Linkki: www.masaru-emoto.net 

PS! Masaru Emoton suomenkielisiä kirjoja voi ostaa minulta. Hinta on 15 €/kpl + postikulut.

 


Tosi hädässä kovatkin kundit kuulemma rukoilevat... Muistetaan Itämerta iltarukouksessamme!

 

Pieni Vesirukous

Kiitos merestä, joka ulottuu silmänkantamattomiin.
Kiitos vedestä , joka synnyttää uutta elämää.
Pyydämme, että siunaat ja puhdistat vedet ja meret päällä maan. 
Pyydämme, että Itämeri puhdistuu. 
Pyydämme, että opetat meitä kunnioittamaan vettä, luontoa ja kaikkea elämää.
Pyydämme, että opetat meille rakkautta, kiitollisuutta ja anteeksiantoa.

Kiitos!